Heippa ja terveisiä mun mukavasta keittiöstä, jota muuten edelleen rakastan kovasti. Niin toimiva ja jotenkin sinne on edelleen tosi kiva mennä ja siellä olla.
En olisi aiemmin uskonut tätä koskaan sanovani, mutta olen oikeasti alkanut nauttia leipomisesta. Viimeiset viikot tuntuu, etten ole muuta tehnytkään kuin leiponut. Ehkä tää sairasloma on muuttanu mut toiseks ihmiseks tai sitten mulla on vaan ihan liikaa aikaa. Muistan nimittäin hyvin vielä ajat, kun edellisessä asunnossa viiden vuoden jälkeen oli käytetty uunia ehkä sen kolme kertaa, oikeasti. Johtuu se mistä vaan niin ei haittaa. Nykyään vieraille on ollut tarjolla lähes aina jotain tuoretta, eikä tuo toinenkaan ole töistä tullessaan kovin asiaa harmitellut. Lisäks ollaan saatu aika monelle retkelle mukaan evääksi jotain vasta leivottua ja onhan se ollu aika mukava juoda kahvit ulkona mm porkkanakakun kera. Aika perusreseptejä ja kokeiluja täällä on harrastettu ja voin rehellisesti sanoa, että jokainen kokeilu on kyllä ollut äärimmäisen onnistunut. Ihan vaan lähinnä testailen, että osaanko tehdä niitä juttuja, joita jokainen muu nainen tuntuu osaavan noin vain luonnostaan.
Kuvissa ihan mielettömän hyvä porkkanakakku, pikkuisia muffinseja (jätin kaakaon pois ja lisäsin puolukat) ja sämpylöitä. (Ohjeet klikkaamalla nimeä).
Saa nähdä kauanko tämä tällainen toiminta jatkuu. Toistaiseksi siis luvassa ihania reseptejä täällä blogissa. Suosittelen kokeilemaan ainakin tuota porkkanakakkua!
Maukasta maanantaita. No, ehkä se on kohta jo tiistai, joten mukavaa alkanutta viikkoa!
Ruut
Mä en ole leiponut piiiitkään aikaan! Nyt kun muksun harrastus on alkanut niin saa olla leipomassa ihan tarpeeksi mokkapaloja:)
VastaaPoistaVoin kuvitella :D mä en muuten pysty vieläkään syömään mokkapaloja kun pienenä vetelin pellillisiä. Yks kerta tuli stoppi ja en vaan vieläkään voi sellaista suuhuni pistää :)
Poista