Ruudun takaa


Kupissa inkivääriä ja yöpöydällä kasa nenäliinoja, ensimmäinen syysflunssa yllätti. Aika harvoin taudit minuun tarttuvat ja vuoden sisällä ainut flunssa oli tätä ennen helatorstain aikoihin, joten ei tässä mitään hätää ole.. 

Uusi blogi on jo nyt saanut mukaansa uusia ihmisiä ja kyllähän se mieltä lämmittää ja myös se, että te vanhat ootte siellä edelleen, kiitos kiitos kiitos <3

Blogia voit seurata myös Blogit.fi, täältä ja Instan puolella @ruuttig.

Olihan tämä tällainen hyppy tuntemattomaan, koska aikaisempi blogi oli jo kivasti lukijoita saanut ja blogiportaali vienyt juttua eteenpäin. Välillä on hyvä vähän repäistä ja miettiä, että miksi tätäkin hommaa tekee. No, kerroinhan minä jo ajatuksia silloin aluksi. Ehkä nyt aika taas vähän kertoilla, että kuka täällä ruudun takana on.


35-vuotias nainen, joka päätti vuosi sitten muuttaa pois kaupungista, koska jotkut haaveet voi oikeasti toteuttaa. Pitkältä tuntuvan remontin jälkeen oma koti on vihdoin valmis ja se tuntuu oikeastaan aika täydelliseltä paikalta, vaikkakin sitten viimeisenä vuotena koti on todellakin ollut siellä missä sydänkin, eikä se aina tarkoita näitä seiniä tässä ympärillä. 

Täällä tykätään viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja ollaan sopivasti eläinrakkaita, vaikka pienistä vihjeistä huolimatta en ole vielä saanut hankittua sellaisia itselleni. Mun yks suurimmista haaveista on aina ollu oma hevonen ja vielä siitä välillä salaa unelmoin, mutta kaikki unelmat ei ehkä toteudu. Nautin myös siitä, jos kotona on nättiä tai että mulla on päällä jotain kivaa. Olen muuten tosi tarkka siitä, että vaatteet ja asusteet varmasti sopii yhteen ja miellyttää mua just eikä melkein. 

Muita tykkäyksiä saa luonto, ulkoilu, sauna, kirjat, elokuvat, sarjat, sisustusjutut, hyvä ruoka (italiainen ruoka, salaatit, hampparit, keitot, mausteiset ruoat), irtokarkit, suklaa, viini, vesi, valokuvat, musiikki, liikunta, meikit, vaatteet ja elämän pienet arkiset ilot, joita tulee ihan joka päivä vastaan kun oikein tarkasti katsoo.. 

Ulkomailla on kiva käydä ja siellä olen hetken asunutkin, mutta Suomi on silti se mun maa ja ei mua oikeasti haittais, vaikka kaikki loppuelämän matkat olis jossain tän maan sisäpuolella. 

Tuo toinen aina miettii, että oon ehkä vähän outo, mä sanoisin ite, että hassu. Välillä mun suusta vaan tulee kaikkea outoa tai kädet tekee jotain ja hassuja tilanteita tulee päivittäin. Toisaalta osaan myös olla hyvinkin vakava ja omissa ajatuksissani, jos sille päälle satun. Voisin väittää olevani positiivinen ihminen, mutta kyllä musta sellanen synkkäkin puoli löytyy. 

Ehkä kaikkein hienointa on se, että mulla on vahva tukiverkosto. Saan jakaa elämäni muutamien todella läheisten ystävien kanssa, mun oma suku/perhe on jotain niin mukavaa, että olisitte ehkä hieman kateellisia jos vaan tietäisitte, kuinka hauskojen ihmisten kanssa oon saanu kasvaa. Oon saanu kohdata elämän aikana monia ihmisiä eri piireistä ja aika moni niistä on jotenkin jääny tähän elämään. Sekä tietysti se, että tätä elämää eletään just nyt yhdessä tuon toisen kanssa. 

Tänään mulla ei ole tietoa tulevaisuudesta, eikä siitä, että mitä teen "isona". Koko elämän mua on silti kantanu ajatus, että ne asiat selviää aina ajallaan ja siihen on nytkin luotettava. Takana hienoja työvuosia ja töitä, joista saan olla ylpeä ja joista oon tykänny. Edessä hieno tulevaisuus :D (johon en nyt just ihan heti pistäis rahojani likoon, mutta kuulosti hienolta). 


Siinä jotain minusta. Teille, jotka ootte ollu mun mukana jo aika monta vuotta nää asiat ei ehkä kovin uusia ollut, mutta kyllähän te mut jo tiiätte. Tällanen se Ruut on eikä muuks muutu. 

Eilen muuten yks ihminen tuli innoissaan kysymään voisko mun kanssa puhella ruotsia, kun oli mun nimestä ajatellu, että voisin olla sieltä.. Voi toki, jos saan vastata vaan kyllä tai ei. Vitsit, että oliskin hienoa osata se kieli.. 

Puss och kram
ja mukavaa perjantaita!

Ruut

6 kommenttia

  1. Kivan tuntuinen blogi sinulla!
    Liityin lukijaksi!😀
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja kiitos <3 Hyvää viikonloppua myös sinne!!

      Poista
  2. Mäkin voisin kyllä blogin perusteella kuvailla sua hassuksi, sillain sopivalla tavalla :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Ihanan rento ja pirtsakka postaus! Liityin lukijaksi, kivan kun tulit kommentoimaan blogiani niin löysin sinun blogisi :)

    VastaaPoista