Syyskuu



Nyt se on sitten virallisesti syksy ja ei muuten tunnu yhtään pahalta se. Tänään kotiin tuli vielä postissa Me Naiset, Koti ja Keittiö ja Vepsäläisen uusi kuvasto, joten mikäs se on tässä rauhassa teekuppi kädessä lehtiä lueskella. Kynttilänvalossa tietenkin. 

Uusia sisustusjuttuja en kotiin kaipaa, mutta haaveilla voi ja kauniita kuvia on aina ihana katsella. Maha on muuten täynnä herkkuja kun kokoonnuttiin muutaman entisen työkaverin (nykyään jo ihan ystävän) kanssa pitkästä aikaa ja siinä samalla syötiin hyviä pullia ja suolaisia. Aika kivasti alkoi tämä syksy siis.. Siinä jutellessa tajusin, että kohta on kulunu kaksi kokonaista vuotta siitä kun jäin sairaslomalle, hurjaa. 



Viikonloppukin on taas ihan kulman takana, eikä onneksi kovin ihmeellisiä suunnitelmia viikonlopulle ole. On sitä silti taas odotettu, ihan jo neljä päivää. 

Eilen mietittiin mennyttä kesää ja sitä, että olipas se mukava. Paljon tuli tehtyä kaikenlaista. Mökillä oltiin aika usein ja järvellä myös. Itse pääsin aika monille festareille, oli parhaan ystävän synttärijuhlat, pienet paljupippalot siskolla ja veljestäni tuli isä. Katsottiin leffoja todella paljon ja lenkkeiltiin myös. Välillä valvottiin lähes aamuun saakka ja välillä vaan nukuttiin vuorokauden ajasta riippumatta. Paljon kaikkea ja kumminkin just sopivasti. Yksin ja yhdessä. Sateella ja paisteella. Tällaisen kesän jälkeen on ihan mukava siirtyä syksyyn.  

Mukavaa alkanutta syyskuuta myös sinne teille!

Ruut

Ei kommentteja